Tiedonhaku ja vedonlyönti
Vedonlyönnissä tiedonhaun merkitystä ei voi korostaa koskaan liikaa. Mitä paremmin taustat selvitetään ja muutetaan merkitykselliseksi tiedoksi ja tilastoiksi, sitä paremmat mahdollisuudet on menestyä vedonlyönnissä pitkällä aikatähtäimellä.
Uuden oppiminen
Vedonlyönti on jatkuvasti muuttuva ja kehittyvä toimiala, joka ei koskaan muutu valmiiksi. Uutta tietoa on tarjolla loputtomasti. Eri lajeissa pelataan uusia otteluita, valmentajat muuttavat taktiikkaa, pelaajat loukkaantuvat ja lajeissa uudistetaan sääntöjä. Jos on asiantuntija jossain lajissa, eikä usko oppivansa mitään uutta voi keskittyä johonkin uuteen lajiin ja sen sääntöihin. Tiedonhaku näyttelee erittäin suurta roolia vedonlyönnin maailmassa. Internetin myötä tietoa on tarjolla helposti ja rajattomasti. Ilmaiset käännösohjelmat mahdollistavat tiedonhaun ilman kielimuuria. Hyvä kielitaito auttaa, sillä konekäännökset eivät aina ole sujuvia. Erityisesti englannin kielen osaamisesta on paljon hyötyä, sillä käännösohjelmat toimivat usein siten, että ne kääntävät tekstin ensin englanniksi ja sen jälkeen kohdekielelle kuten esimerkiksi suomeksi. Käännösvirheet lisääntyvät, kun samaa tekstiä käännetään moneen kertaan eri kielelle.
Raa’an tiedon jalostaminen
Vedonlyöntiin liittyen tärkeää tietoa on yleensä numerot eli raaka data. Tieto voi koostua urheilutapahtumien lopputuloksista, maali- tai pistemääristä, kierrosajoista, heittojen määristä ja niin edelleen. Tilastojen laaduissa on suuria eroja eri urheilulajien välillä. Isommissa lajeissa ja sarjoissa on tarjolla loputon määrä numeerista dataa. Pärjäämisen kannalta olennaista on osata poimia tilastoista tarpeelliset tiedot. Tilastotietoa täytyy osata myös painottaa oikein. Suuren tilastomäärän aiheuttaman kohinan keskeltä täytyisi osata löytää punainen lanka.
Taustatiedot
Vedonlyöjän pitää olla selvillä myös pelaajien loukkaantumisista, joukkueiden erilaisista pelitaktiikoista, säännöistä ja muista pelin kulkuun mahdollisesti vaikuttavista tapahtumista. Vedonlyöjän ei kannata tehdä vetoja sokeasti perustuen pelkästään aikaisempiin tilastoihin. Sosiaalinen media haastaa perinteisen median myös tiedonhaun osalta. Tietoa liikkuu nopeasti eri sovelluksissa. Moni toimittaja julkaisee tietoa pelaajien loukkaantumisista esimerkiksi Twitterissä. Netti- ja lehtiartikkelit julkaisevat vastaavia tietoja pienellä viiveellä. Uutisvirtaa ei kannata seurata paperilehdistä, vaan varsinkin tulosten, valmentajavaihdosten ja loukkaantumisten oikea seurantapaikka on sosiaalinen media. Seuraavan päivän lehden lukemalla voi perehtyä paremmin tapahtuman taustoihin. Isoimmat urheiluseurat tuottavat videostriimejä ja uutisia itse sosiaaliseen mediaan. Valmentajan lehdistötilaisuuksia seuraamalla saa paljon arvokasta tietoa. Sosiaalista mediaa kannattaa seurata, vaikka ei itse osallistuisikaan kirjoitteluun.
Sattuma
Kilpaurheilussa pelkkä osallistuminen ei riitä, vaan tarkoitus on aina voittaa peli. Pelaajat ponnistelevat ja harjoittelevat voittaakseen. Tavoitteen toteutumiseen sisältyy aina epävarmuutta ja riskejä. Formulakuljettaja saattaa myöhästyä jarrutuksessa ja kiilata toisen kuljettajan ulos radalta, jolloin voitto menee sivu suun. Satunnaisia tapahtumia ei voi kontrolloida, vaikka moni haluaisi. Lajista riippuen myös sattuman osuus on erilainen. Mitä herkempi laji on kyseessä, sitä enemmän sattuma määrittää lopputulosta. Vedonlyöjä on pakotettu hyväksymään sattuman olemassaolon. Vetojen tulokset ja siten myös yksittäiset urheilutapahtumat ovat alttiita sille, mitä sattuma määrittää sillä kertaa. Vedonlyöntiharrastuksen aikana tulee väistämättä eteen tilanteita, joissa sattuma määrittää pelaajalle epäedullisen lopputuloksen ja veto menee ohi. Myös onnenpotkuja tapahtuu. Mielemme on ohjelmoitu siten, että muistamme paremmin ne epäonniset tilanteet. Myös parhaimmille vedonlyöjille osuu kohdalle tappioputkia, vaikka vedoissa ei itsessään olisikaan mitään perustavanlaatuista vikaa. Maltillisilla panoksilla pelaaminen onkin ensiarvoisen tärkeää. Järkevä pelaaja perustaa erillisen pelikassan, jotta hän pysyy paremmin selvillä siitä, paljon pelaamiseen on käytetty rahaa. Pelaamisesta kannattaa myös pitää kirjaa ja seurata oman pelaamisen kehittymistä. Tällöin ei myöskään tule yllätyksenä, jos pelikassa hupenee.
Tiesitkö?
Lue Iltalehden artikkelista hurja arvio siitä, miten Novak Djokovicin viisumisaaga maksaa jättisumman australialaisille