Ketjureaktiolaitteet
Ketjureaktiolaite on toimintaperiaatteeltaan yksinkertainen laite, jonka avulla on mahdollista esittää todella monimutkainen ja jopa hauska tulkinta tavallisesta ja jokapäiväisestä ilmiöstä eli syy-seuraussuhteesta. Ketjureaktiolaite tarjoaa paitsi ajanvietettä myös kekseliään ja leikkisän tavan tarkkailla ja tutkia painovoimaa, moottoreita, sähköä, kiihtyvyyttä ja kitkaa. Laitteen rakentaminen edellyttää suunnittelua, joten voitaisiinkin sanoa, että ketjureaktiolaitteen rakentamisessa voi toteuttaa tiedettä hauskalla tavalla. Toki hieno keksintö on myös syytä esitellä muillekin. Internetistä löytyykin mitä laaja valikoima erilaisten ketjureaktiolaitteiden esittelyjä. Laitteita löytyy laidasta laitaan sekä yksinkertaisia että todella innovatiivisia.

Valmistusmateriaalit
Ketjureaktiolaitteen eli Goldbergin koneen voi valmistaa mistä tahansa kotoa löytyvästä materiaalista. Toisin sanoen kaikenlaisen roinan voi hyödyntää laitteen rakentamisessa. Alkuun pääsee kekseliäisyyden ja hyvän suunnitelman avulla. Ketjureaktiolaitteen rakentamisessa voi käyttää muovihaarukoita, magneetteja, lasten rakennussarjan palikoita tai kuulia. Lastenhuoneen lelulaatikosta löytyy monenlaista hyödynnettävissä olevaa tavaraa. Monimutkaisempien laitteiden rakentamiseen voi käyttää loputtomasti aikaa ja laitetta voi hioa yhä monimutkaisemmaksi niin halutessaan. Kokeilukertojen jälkeen voi huomata, että laite tarvitsee enemmän hienosäätöä. Laitteen rakentamisvaiheen jälkeen saavutettu täydellinen lopputulos tuo onnistumisen riemua. Ketjureaktioissa loppu onkin se tärkein piste eli se, mitä laitteen halutaan tekevän viimeiseksi. Laitteen rakentaminen onkin helpointa aloittaa lopusta käsin, sillä silloin on helpointa hahmottaa mitä laitteen pitäisi tehdä viimeisenä. Ketjureaktiolaitteen voi suunnitella myös siten että se tekee jotakin hyödyllistä kuten toimii herätyskellona tai sytyttää valot joulukuuseen.
Suunnittelu
Mitä monimutkaisempi ketjureaktiolaite on, sitä enemmän suunnittelua ja testaamista sen rakentaminen vaatii. Jokin osa ei välttämättä sovi siihen paikkaan, johon se on alun perin ajateltu. Laite ei myöskään välttämättä toimi halutulla tavalla. Tällöin suunnitelmia täytyy korjata ja puutteellisen kohdan tilalle suunnitella jotain muuta. Monimutkaisimpien ketjureaktiolaitteiden toteutus vaatii monta kierrosta harjoittelua, testaamista ja lisäkehittämistä hienosäädöstä puhumattakaan. Laitteen rakentajalta vaaditaan viitseliäisyyttä ja samalla kärsivällisyys kasvaa. Tietoisuus fysiikan lakien toiminnasta lisääntyy samalla kun oppii huomaamattaan lisää projektin edetessä. Matkan varrella työ etenee yritys – erehdys menetelmällä. Ketjureaktiolaitteen avulla voi mallintaa oikeasta elämästä tuttua syy-seuraussuhdetta. Laitteen avulla voi havainnollistaa lapselle, miten iso vaikutus sillä voi olla, että yhtä kohtaa muuttaa vähän. Ketjureaktiolaitteen voi rakentaa siten, että siitä pyrkii tekemään mahdollisimman hienostuneen mutta usein rakentajalla on huumori mielessä ja laitteen tarkoitus on hauskuuttaa. Huumorimielessä rakennettu laite tarjoaa viihdettä katsojalle. Toki myös molemmat näkökulmat voi yhdistää samaan laitteeseen.
Yhdessä rakentaminen
Ketjureaktiolaitteen voi rakentaa yhdessä koko perheen kanssa. Laitteen rakentamisen avulla voi opettaa lapselle fysiikan ilmiöistä hauskalla tavalla. Yhdessä rakennettaessa jokainen perheenjäsen voi osallistua taidoilleen sopivalla tavalla. Perheen pienimmät voivat vaikkapa värittää tai koristella osia. Aikuiset voivat suunnitella laitteen toimintaa ja nuorten kanssa voidaan yhdessä pohtia esimerkiksi sitä, miten painovoima vaikuttaa jonkin osan toimintaan. Yhdessä voidaan myös pohtia ovatko tietyt osat riittävän kestäviä ja minkälaisia voimia mihinkin osiin kohdistuu. Laitteen rakentamiseen tarvittavia materiaaleja voidaan etsiä yhdessä niin kotoa kuin luonnostakin. Rakentamisen paras vaihe koittaa, kun laitteen toimintaa päästään testaamaan yhdessä.
Vaihtelua arkeen
Moni ihminen tykkää kehitellä kotona kaikkea sellaista, joka tuo vaihtelua arkeen. Kotikeksijä saakin arkeen sisältöä keksinnön kautta. Laitteen toimintaa voi videoida ja jakaa videoita joko tutuille tai kaikkien muidenkin ihmisten iloksi. Ketjureaktiolaitteen voi myös kehitellä helpottamaan jotakin arkista toimintoa viihteellisellä tavalla. Laitteen rakentaminen sopii jokaiselle, jolla on hyviä ideoita, rakentamiseen sopivia tarvikkeita tai halua hankkia niitä ja ylimääräistä aikaa. Videoita laitteen toiminnasta voi postata vaikkapa Youtubeen. Haastetta haluava voi yrittää rakentaa tämänhetkistä maailman suurinta ketjureaktiolaitetta suuremman laitteen.