Vampire: The Masquerade – Swansong -roolipeli vapauttaa vampyyrit maailmaan toukokuussa

PAN Vision Finlandin jakelema ja NACONIn julkaisema Vampire: The Masquerade – Swansong tuo legendaariset roolipelivampyyrit pelikonsoleille toukokuussa.

Kulttisuosiota niin pöytä- kuin live-roolipelien parissa nauttiva Vampire: The Masquerade -roolipeli on vuosien saatossa jalkautunut myös videopelien puolelle. Pelisarjan uutta julkaisua on odotettu kuin kuuta nousevaa ja toukokuussa vihdoin tapahtuu, kun Vampire: The Masquerade – Swansong julkaistaan.

Vampyyrien eri klaanien valtataistelusta ja selviytymisestä ihmisten joukossa kertova Vampire: The Masquerade – Swansong -videopeli jalostaa pöytäroolipeleistä tuttua asetelmaa omalla tarinallaan. Peli kuljettaa pelaajan Yhdysvaltojen nykyhetkeen, jossa vampyyrien kulisseissa kuohuu. Osa vampyyreista haluaa jatkaa salaista rinnakkaiseloa ihmisten kanssa, mutta kaikki eivät tähän tyydy. Osa verenimijöistä haluaa paljon enemmän: ajaa maailman kaaokseen noustakseen hierarkiassa ylöspäin ja saada mahdollisuuden tarttua vallankahvaan. Pelin keskeisiä päähahmoja ovat kolme yli satavuotiasta vampyyria, jotka joutuvat juonittelun ja valtataistelun keskelle roolipelitrillerissä.

Pelin kolmella päähahmolla on jokaisella oma kohtalonsa, taitonsa ja ominaisuutensa. Erilaisten taustojen ja klaanien vampyyrit eroavat toisistaan myös voimien ja kykyjen osalta. Pelaaja voi painottaa eri taitojen ja vahvuuksien osa-alueita sekä valita eri lähestymistapoja pelin edetessä. Vietteleminen, toimilla uhkaileminen ja salakavala hiiviskeleminen ovat kaikki toimivia, mutta tyystin erilaisia etenemistapoja. Myös vampyyrien luontainen verenhimo vaikuttaa pelihahmon käytökseen.

Vampire: The Masquerade – Swansong julkaistaan PlayStation 5-, Xbox Series X/S-, PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille 19. toukokuuta 2022. Pelin ikäraja on PEGI 18.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

.