Afrikan Tähti jo 70 vuotta – Peli-ikonia juhlistetaan erikoispainoksella

Kaikkien suomalaisten tuntema ja rakastama Afrikan Tähti täyttää jo 70 vuotta. Nyt miljoonia kappaleita myyty peli saa täysin uuden ilmeen juhlavuoden kunniaksi julkaistavalla erikoispainoksella.

Sen suunnittelusta vastasi palkittu suomalainen kuvataiteilija, joka tunnetaan erityisesti lastenkirjakuvituksistaan. Värejä ja hyvää muotoilua rakastava taiteilija sanoo arvostetun pelin olleen mielenkiintoinen haaste, jonka hän otti ilolla vastaan.“Harvoin, jos koskaan, pääsee uudistamaan jotain näin ikonista. Tämä alkuperäinen pelilauta on varmasti iskostunut kaikkien suomalaisten mieliin jo useiden sukupolvien ajan”, tiedotustilaisuudessa paljastettava taiteilija kertoo ennakkoon.

Afrikan Tähden suunnittelija Kari Mannerla oli vasta 19-vuotias, kun lautapelien ikoni vuonna 1951 julkaistiin. Ennennäkemättömään suosioon yltänyttä peliä on myyty reilusti yli neljä miljoonaa kappaletta Suomessa ja maailmalla. Siitä on tehty myös matkaversio sekä Etelä-Amerikkaan sijoittuva Inkan aarre vuonna 2005.

Raisiolaisen Martinex Oy:n Peliko on suomalaisille tuttu pelinvalmistaja, joka valmistaa lautapelejä, palapelejä sekä pelikortteja. Peliko oli itsenäinen yritys 1985-2002 kunnes Martinex Oy osti sen koko peliliiketoiminnan vuonna 2003.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

.