Top 5 pelaamisen syyt

Erilaiset pelit ja pelaaminen kiinnostaa meitä ihmisiä. Syitä pelaamiseen voi olla monia erilaisia. Olisi kiehtovaa tietää, miksi mikäkin peli saa meidät pelaamaan. Vastaus kiinnostaisi varsinkin pelien kehittäjiä. Ajan muuttuessa myös pelattavat pelit muuttuvat ja kehittyvät. Kaikki voivat pelata iästä riippumatta. Pelaamisessa on tunnistettavissa kulttuurillisia eroja, mutta keskitytään suomalaiseen näkökulmaan.

Rahapelit ja mielihyvähormonit

Yksi vanhemmista pelimuodoista on rahapelit. Nykyisin varsinkin erilaiset nettikasinot houkuttelevat aikuisia pelaamaan. Vedonlyönti on kiehtonut ihmisiä vuosituhansien ajan. Vetoa on lyöty niin erilaisten kilpailujen lopputuloksista kuin noppien ja korttipelien parissa. Rahapelaamisessa kiistatta kiinnostava tekijä on voittojen mahdollisuus, mutta usein pelaamisessa eniten houkuttelee jännitys. Pelipöydän ääressä adrenaliini virtaa sitä enemmän, mitä jännittävämpi peli on käynnissä. Pelaaminen myös nostaa dopamiini– ja serotoniinitasoja. Mielihyvähormonit vaikuttavat siten, että pelissä voittaminen aiheuttaa mielihyvää. Luonnollista onkin haluta saavuttaa tavoitteita ja mikäpä olisikaan parempi tavoite kuin voittaminen. Serotoniini saa olon tuntumaan tärkeäksi. Näin käy esimerkiksi silloin, kun voittamiselle on myös yleisöä. Pokerin voi aloittaa nettipelejä pelaamalla ja pelitaitojen kehityttyä voi edetä karsintojen kautta myös suurempiin turnauksiin.

Ajanviete

Korttipelien lisäksi myös noppapelit kiehtovat. Pokerin eri versiot houkuttelevat pelaamaan ympäri maailman. Myös blackjack on kasvattanut suosiotaan tasaisesti. Erilaisia pelejä voi pelata sekä automaattia vastaan että livenä. Livepeleissä pelaaja pääsee osallistumaan peliin kotoa käsin ja kasinopöytä voi sijaita missä tahansa maailmalla. Rahapelien parissa moni löytää kaipaamansa ajanvietteen. Pelaamisen ohessa voi haavilla tavoitettavissa olevista miljoonista. Voitokas peli voi muuttaa elämää. Pienemmilläkin voitoilla arkeen saa lisäluksusta. Suuremmista voitoista haaveileva voi suunnitella uuden asunon ostoa tai vaikkapa matkaa maapallon ympäri. Haaveilla voi siitä, mikä itseä eniten kiinnostaa. Voittorahoilla voi rakentaa juuri sellaisen elämän, josta on haaveillut.

Jännitys

Tietokoneiden vähitellen yleistyttyä 80-luvulla myös pelikonsoleita alkoi tulla markkinoille. Jokaisesta kodista löytyi joko tietokone tai pelikonsoli. Pelaamisesta tuli osa perheen arkea. Internetin yleistyttyä myös nettipelit tavoittivat yhä suurenevan pelaajamäärän. Nettipelit tavoittivat myös heidät, jotka eivät koskaan olisi menneet kasinolle pelaamaan. Myös kolikkoautomaattipelit siirtyivät vähitellen nettiin. Nykyisin joka kuukausi julkaistaan lukemattomia uusia pelejä ja pelisivustoja. Nettipelaamisessa kiehtoo pelin helppous ja nopeus. Pelaaja voi myös valita pelaako toisia pelaajia vastaan. Halutessaan voi myös pelata toisten pelaajien kanssa, mutta sosiaalista kanssakäymistä ei kuitenkaan vaadita. Nettikasinoiden livepelejä ja E-Sport pelejä yhdistää jännitys ja mahdollisuus voittaa. Tylsän arjen voi katkaista rentoutumalla hetken jännittävän pelin parissa. Älypuhelimella pääsee näppärästi pelien pariin.

Sosiaalisuus

Usein kuulee arvioita siitä, että nettipelaaminen aiheuttaa yksinäisyyttä. Joissakin tapauksissa pelaaminen voikin aiheuttaa yksinäisyyttä, ja myös peliongelmia. Ihminen on monimutkainen kokonaisuus, ja kaikessa on sekä hyvät että huonot puolensa. Moni nettipeleistä on kuitenkin moninpelejä, joten harva kokee yksinäisyyttä pelatessaan tiimin jäsenenä. Tiimissä voi olla parista useaan pelaajaa. Monissa peleissä huipulle pääseminen edellyttää tiimissä pelaamista. Tiimi harjoittelee yhdessä ja hitsautuu yhteen, jolloin pelaaminen paranee. Pelijoukkueen kokoamisessa on usein haasteita, koska pelaajat valitaan ilman että henkilöt tuntevat toisensa. Usein pelaajat eivät koskaan tapaa toisiaan reaalimaailmassa. Tiimissä pelaaminen perustuu luottamukseen, jossa luotetaan siihen, että tiimin jäsenet yrittävät parhaansa. Joukkueesta voi kehittyä jopa ammattilaisjoukkue. Parhaimmat joukkueet ovat tienanneet miljoonia dollareita.

Stressin poistaminen

Pelaamisen avulla pääsee eroon stressaavasta arjesta ja muista murheista. Joku uppoutuu pelaamisen maailmaan ja rentoutuu täysin vain pelatessaan. Pelatessa kaikki muu unohtuu. Tosin pelaaminen voi tuoda viihteellistä stressiä. Pelaaja saa nauttia erilaisista elämyksistä ja jännityksestä. Isot voitot tuovat suurta iloa ja onnistumisen tunteita. Pelaamisen ympärille muodostuu luontevasti erilaisia sosiaalisia verkostoja. Voidaan pelata perheenä erilaisia korttipelejä tai innostua lautapelien pelaamisesta. Pelatessa oppii sekä voittamaan että häviämään. Nettipelejä pelatessa voidaan luoda uusia sosiaalisia kontakteja. Ihminen kaipaa muiden ihmisten kanssa toimimista, ja pelit tarjoavat siihen luontevan tavan. Virtuaalimaailmassa kontaktien luominen käy lähes huomaamatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

.