Livevedonlyönti

Livevedonlyönti sanana kertoo selkeästi sen, mistä on kysymys. Livevedonlyöntiin kuuluu olennaisena osana se, että pelaajat pääsevät lyömään vetoa ottelun ollessa jo käynnissä. Vedonlyönnin voi tehdä itselleen parhaiten sopivana hetkenä, eikä aikatauluja ole pakko suunnitella otteluiden mukaan. Halutessaan voi myös katsoa kotisohvalla käynnissä olevia otteluita, ja lyödä vetoa niiden mukaan.

Vedonlyöntiä pelin aikana

Livevedonlyönnin ominaispiirteisiin kuuluu se, että vedonlyöntilinja on auki käytännössä koko ottelun ajan. Joitakin pieniä poikkeuksia voi olla, jolloin vedonlyönti ei ole mahdollista. Useimmiten vedonlyönti suljetaan ainoastaan silloin, kun kentällä tapahtuu jotain yllättävää tai käynnissä on jokin lajille tyypillinen erikoistilanne, joka voi muuttaa pelikertoimia radikaalisti. Käytännössä livevedonlyönnissä linjat laitetaan välillä kiinni sen takia, että urheilulähetykset ja livevedonlyönti ovat alttiita muutamien sekuntien viiveille. Vedonlyöntitoimiston kannalta ei olisi kovinkaan järkevää tarjota samaa korkeinta kerrointa joukkueelle hetki maalinteon jälkeen, kuin viisi sekuntia ennen maalia. Ottelun aikana voi lyödä vetoa esimerkiksi seuraavasta maalintekijästä, maali- ja pistemääristä, seuraavasta varoitettavasta pelaajasta tai seuraavan maalin syntyajasta.

Poikkeustapauksia

Livevedonlyönti suljetaan usein silloin kun pelissä tapahtuu jotain poikkeuksellista. Jalkapallossa tällaisia tilanteita on esimerkiksi kulmapotku, rangaistuslaukaus tai vaarallinen vapaapotku. Jääkiekossa vastaavasti rangaistuslaukaus tai ylivoimatilanne voi aiheuttaa pelin sulkemisen. Koripallossa vastaavasti vapaaheitot tiukassa pelitilanteessa saattaa aiheuttaa vedonlyönnin sulkemisen. Juuri saatu piste tai tullut maali aiheuttaa useimmiten sen, että vedonlyöntitoimisto päivittää kertoimia, joten myös kertoimet muuttuvat pelin aikana. Ottelun viimeiset hetket ovat pelin kannalta tärkeitä, joten vedonlyönti on usein myös silloin suljettuna. Poikkeuksellisia katkoshetkiä lukuun ottamatta vetoa voi lyödä koko ottelun ajan. Vedonlyöntiä ei suljeta silloin, kun vedonlyöntikertoimiin tehdään pieniä muutoksia. Esimerkiksi jalkapallossa otteluiden kertoimet muuttuvat usein pelin edetessä.

Historiaa

Livevedonlyönnin historiasta ja aikajanasta ei ole saatavilla kovin tarkkaa tietoa tai aikajanaa. Tiedetään kuitenkin, että tämä jopa uudelta tuntuva ilmiö saapui vedonlyöjien käytettäväksi jo 1990-luvun viimeisten vuosien aikana. Alkuaikoina livevedonlyönnin toimintaperiaate oli hyvin erilainen kuin nykyaikana. Livevedonlyönnin aloittaessa toimintansa osa vedonlyöntitoimistoista otti vetoja vastaan puhelimitse jopa silloin kun ottelu oli jo alkanut. Kertoimien päivittäminen ja asiakkaille kertominen oli tuolloin lankapuhelinaikana aikamoista sekamelskaa. Onneksemme tekniikka on kehittynyt huimasti, ja vedonlyönti on helppoa, sillä lähes jokaisella on käytettävissä puhelin tai tietokone.

Hyödyt

Aikaisemmin vetoa lyödäkseen piti mennä kioskille ja pyytää kassahenkilöltä tuoreet kertoimet jokaiseen itseä kiinnostavaan otteluun. Kertoimet muuttuivat, eikä asiakas aina tiennyt vetoa tehdessään minkälaiseksi pelin kerroin lopulta muodostuu. Kioskilla oli usein aamuisin kertoimien kohdalla numerosarja 999, mutta tällä kertoimella ei pystynyt lyömään vetoa yhdestäkään ottelusta. Vasta teksti-tv:ssä tai televisiossa otteluitten päätyttyä kerrottiin, mikä oli Veikkauksen toteutunut kerroin. Vedonlyöntiin liittyi useita käytännön syistä johtuvia epävarmuustekijöitä. Nykyisin kun vetoa lyödään netissä, saa aina varmasti ajantasaisen kertoimen, joka on sillä hetkellä voimassa riippumatta siitä, pelaako livevedonlyöntiä vai tavallisempaa ennen ottelua tapahtuvaa vedonlyöntiä. Aloittelija pääsee hyvin alkuun vinkkien avulla. Lisäksi livenä pääsee nauttimaan muistakin hyödyistä.

Voimasuhteiden muutokset

Ottelua livenä seuratessa pääsee itse havainnoimaan peliä ja päättelemään eri lopputulosten todennäköisyyksiä. Osallistujien entisiin kohtaamisiin ei tarvitse luottaa sokeasti tai viime viikkojen aikaisiin kuntopuntareihin. Vedonlyönnissä tiedosta on aina hyötyä. Mitä paremmin olet perehtynyt otteluiden osapuoliin, kestävyyteen, pelitapoihin ja taistelutahtoon, sitä parempia vedonlyöntipäätöksiä pystyt tekemään. Livevedonlyönnissä pystyy yhdistämään tietomäärän ja seuraamaan ottelua reaaliajassa. Selkeää ennakkosuosikkia vastassa voi olla korkealla kertoimella varustettu altavastaaja. Silloin voi olla järkevää odottaa ottelun alkuun ennen kuin lyödään vetoa. Tällöin voi tarkkailla altavastaajan pelaamista ja miettiä voisiko altavastaajalla olla mahdollisuuksia voittoon. Kertoimet todennäköisesti laskevat pelin edetessä, jos altavastaajan voitto näyttää mahdolliselta, mutta lasku ei todennäköisesti ole kovin jyrkkä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

.